tiistai 9. syyskuuta 2014

Oman tallin plussat ja miinukset

Tällaisia postauksia tykkäämme itse ainakin lukea, joten toteuamme nyt tämän.
 
 
+ Näkee ihan oikeesti, kuinka usein ja miten paljon ponit saavat heinää.
+ Omassa tallissa ei ole aukiojoaikoja, joten liikutuksen saa hoitaa periaatteessa milloin vaan.
+ Karsinassa on varmasti niin paljon kuiviketta kuin haluat ja se on niin siisti kuin haluat.
+ Tarhausajat on ihan itse päätettävissä, esim. meillä ponit tarhaa noin 8-24h päivässä.
+ Kuitenkin esimerkiksi huonoilla säillä voit ottaa ponit sisälle milloin haluat.
+ Vettä on aina ulkonakin tarjolla, kun itse sen sinne hoitaa.
+ Suhde itsesi ja ponin välillä kehittyy ihan erinlaiseksi, kun käsittelet sitä itse lähes kaikissa tilanteissa. Esimerkiksi Leidi hirnuu aina, kun tullaan koulusta.
+ Heppojen tarhat ovat juuri niin suuret, kuin olet tehnyt ja on tilaa.
+ Kotona pitäminen on kuukausittain halvempaa kuin täyshoitotallissa.
+ Tallisi on juuri sellainen kun sinulla on varaa ja miten haluat.
+ Kunto kasvaa karsinoiden siivouksessa ja vesihuollon hoitamisessa.
+ Ponien yleisilmettä pystyy seuraamaan tarkemmin ja useammin.
 
 
 
 
- Aikaa jää aika vähän kaikelle muulle.
- Matkustaminen on mahdotonta, ellet saa jotain hoitamaan poneja.
- Jos sinulla ei ole omaa tai lähellä olevaa kenttää tai maneesia käytettävissä, niin ratsastus tapahtuu pääosin maastossa ja kehitys ei ole niin suurta.
- On varauduttava siihen, esimerkiksi aitatolppa kaatuu ja maa on jäässä, etkä saa hakattua sitä takaisin, ja sinulla on kiire jonnekkin.
- Harrastaminen voi olla aika yksinästä, koska sinulla ei välttämättä ole juurikaan kavereita omassa pihassasi.
- Enemmän järjestämistä, kuten laitumien teko tms.
 
 
Tässäpä näitä, joita olemme itse huomanneet. Tykkäämme kuitenkin enemmän oma lupa - oma tupa- periaatteesta, joten oma talli sopii meille hyvin :)